Lähikäyntejä kouluilla

13/12/2010

Lukukausi lähestyy loppuaan, ja etäopetuksessakin on kokeiden ja lähikäyntien aika. Islamin kokeita oli jo viime viikolla parille ryhmälle, ja huomenna on luvassa vielä yksi koe. Koska arvosanoilla alkaa olla jo kiire, etäoppilaiden kokeet on pyydetty palauttamaan mieluiten skannaamalla ne opettajan sähköpostiin, jolloin opettaja saa ne nopeasti tarkastettavakseen.

Tällä viikolla opettajat tekevät myös lähikäyntejä kouluille, sillä on tärkeää, että etäopettaja ja -oppilaat tapaavat kasvokkain edes pari kertaa lukuvuoden aikana. Maanantaiaamupäivällä islamin opettaja käy Lempäälässä Lempoisten ja Kuljun kouluilla, somalin opettaja puolestaan Ylöjärvellä Moision koululla. Tiistaina venäjän opettaja käy Lempäälässä Lempoisten, Hakkarin ja Sääksjärven kouluilla, ja arabian opettaja Pirkkalassa Naistenmatkan koululla. Keskiviikkona arabian opettaja puolestaan käy Lempäälässä Lempoisten, Hakkarin ja Moision kouluilla. Ensi viikon tiistaina somalin opettaja käy vielä Punkalaitumen yhteiskoululla.

Tämä viikko on viimeinen etäopetusviikko ennen joululomaa. Tammikuussa etäopetus jatkuu samaan aikaan muun opetuksen kanssa eli viikolla 2.


Raportti syksyn etäkerhoista

10/12/2010

Olen etäkerhoista tässä syksyn ja alkutalven aikana jo kirjoitellutkin, mutta päätin nyt kertoa kerhoista oikein perusteellisesti. Raporttia seuraa siis, toivottavasti jaksatte lukea!

KIELTEN ETÄKERHOT SYKSYLLÄ 2010

 Virta-hankkeessa syntyi keväällä 2010 ajatus kokeilla Internetissä kokoontuvia kielten etäkerhoja, joissa alakouluikäiset lapset voisivat tutustua vieraisiin kieliin ja kenties innostua opiskelemaan niitä jatkossakin. Ensin ajatuksena oli, että lapset voisivat osallistua kerhoihin koulun atk-luokasta jonkin muun iltapäiväkerhon aikana, mutta kouluilla suhtauduttiin tähän negatiivisesti, sanottiin ettei kerhojen valvojilla ole mahdollisuutta valvoa samalla vielä yhtä ryhmää. Niinpä päädyttiin siihen, että kerhoon osallistutaan kotikoneelta ja lapset ovat kerhon ajan vanhempiensa vastuulla.

 Tiedustelin myös tamperelaisilta kieltenopettajilta, olisiko heillä kiinnostusta etäkerhon vetämiseen, mutta kiinnostuneita ei löytynyt. Niinpä kerhokokeilujen kieliksi valikoituivat ranska ja espanja, koska toimin itse opettajana. Niitä ei myöskään opiskella Tampereella kovin paljon, joten oli mielekästä tarjota mahdollisuutta niihin tutustumiseen.

 Tiedotus kerhoista kulki Tampereen Harrastava iltapäivä -hankkeen (HIP) kautta, eli heidän Internet-sivuillaan sekä kouluille jaettavassa mainoslehtisessä. Osallistumismahdollisuutta haluttiin tarjota myös Virta-hankkeen yhteistyökouluille Lempäälässä, Pirkkalassa, Punkalaitumella ja Huittisissa; koulujen rehtoreille toimitettiin kerhoesite ja heitä pyydettiin tiedottamaan kerhoista.

Kiinnostavatkohan etäkerhot?

 Etukäteen mietitytti, minkä verran etäkerhot mahtavat kiinnostaa: tulisiko ilmoittautumisia lainkaan vai todella runsaasti? Ilmoittautumisaikaa oli elokuun lopussa viikon ajan. Ensisijaisena ilmoittautumistapana oli sähköinen lomake, mutta myös paperilomakkeella ilmoittautuminen oli mahdollista. Suosio osoittautui suureksi: jo ensimmäisen vuorokauden aikana ilmoittautumisia tuli 39! Kaiken kaikkiaan viikon aikana ilmoittautui 83 oppilasta. Suuren kiinnostuksen vuoksi päätin nostaa kerholaisten maksimimäärää; alun perin kuhunkin kerhoon oli tarkoitus ottaa 12 lasta, mutta jotta useampi pääsisi mukaan, päädyin kahdeksaantoista. Tulisipa samalla testattua, miten niin ison joukon kanssa pärjäisi virtuaaliluokassa… Osallistujat siis 3. – 6. -luokkalaisia.

Mukaan pääsevät valittiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoitettuani kerhopaikasta vanhemmille sain monilta ilahtuneita vastauksia, joissa kerrottiin lapsen jo odottavan innolla kerhon alkua. Toisaalta taas muutamat vanhemmat närkästyivät kovasti lapsen jäädessä ilman kerhopaikkaa. Reaktioista voinee päätellä, että tämäntyyppisille kerhoille siis on kysyntää. Suurin osa kerhopaikan saaneista oli Tampereen eri kouluista, mutta mukaan mahtui myös pari lempääläläistä. Kerhopaikan saaneita pyydettiin vielä vahvistamaan osallistumisensa, jotta kaikki todella olisivat mukana, ja mahdollisesti vapautuvia paikkoja voitaisiin tarjota seuraavalla varasijalla olevalle. Muutamia peruutuksia tulikin.

Tutustutaan virtuaalisiin kerhohuoneisiin

 Syysloman (viikko 42) lähestyessä toimitin kerholaisten huoltajille ohjeet kerhohuoneeseen kirjautumisesta. Kerhohuoneena toimi siis, kuten muussakin Virta-opetuksessa, verkkokokousjärjestelmä Adobe Connectin virtuaaliluokkahuone. Osallistujat tarvitsivat kiinteän Internet-yhteyden (mitä nopeampi, sen parempi), web-kameran ja kuulokemikrofonin. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämiseen tähtäävä Kielitivoli-hanke hankki lainattavia laitteita, jotta kenenkään osallistuminen ei jäisi laitteiden puutteesta kiinni. Kovin paljon lainalaitteita ei kuitenkaan tarvittu, kuulokemikrofoneja lainattiin neljät ja web-kameroita vain kaksi. Monissa kannettavissa tietokoneissahan web-kamera on nykyään jo valmiiksi.

Syyslomaviikolla ja sen jälkeisellä viikolla järjestin kerhohuoneessa tutustumiskertoja, jotta kaikki pääsisivät testaamaan omien laitteidensa toimintaa Connect-huoneessa ja muutenkin hieman tutustumaan ympäristöön. Kävin myös kahdella koululla paikan päällä opastamassa. Opastuksista oli apua, jottei varsinaisista kerhokerroista tarvinnut käyttää kohtuuttomasti aikaa käytön opastukseen.

Mitä kerhoissa tapahtui?

 Kerhot kokoontuivat kumpikin viisi kertaa, espanjan kerho maanantaisin klo 14.30-15.30 ja ranskan kerho torstaisin klo 14.30-15.30. Molempiin kerhoihin otettiin tosiaan 18 kerholaista, mutta kertaakaan eivät kaikki olleet paikalla. Espanjan kerhossa läsnäolijoiden määrä vaihteli seuraavasti: 16-16-16-13-16 ja ranskan kerhossa puolestaan 12-13-9-10-10. Ranskan kerhopaikan vahvistaneista viisi oli sellaista, jotka eivät kertaakaan kerhoon tulleet. En tiedä syytä siihen, muuttuivatko suunnitelmat vai oliko kerhon toimintaidea käsitetty jotenkin väärin.

 Varsinkin alussa oli ongelmia äänten kanssa, mikä oli kyllä odotettavissakin, koska käytössä oli niin monenlaisia laitteita ja toimintaympäristö oli uusi. Sovimme heti alussa, että mikrofonia pidetään auki vain silloin, kun on puheenvuoro, sillä muuten ääni lähtee helposti kiertämään ja sattuu kaikkien korviin. Tämä meni hyvin perille, hetken päästä kerholaiset jo kehottivat toisiaan chatissa sulkemaan mikrofoninsa, jos se oli unohtunut auki. Chatin käyttö oli heille hyvin luontevaa, siihen ei pahemmin tarvinnut opastaa. Käytimme myös aina osan tunnista ”virtuaalivihkoja”, jokainen sai omaan vihkoonsa kirjoittaa esimerkiksi numeroita sanelun mukaan; tämä oli erittäin pidetty harjoitus.

Numerosanelua espanjan kerhossa

 

Katsoimme usein myös jonkin videon, esimerkiksi musiikkia tai ääntämisohjeita. Ne eivät yleensä näkyneet kaikilla, joten annoin myös suoran linkin, jonka kautta videon pystyi katsomaan. Videoista pidettiin kovasti. Uusia asioita opetin myös powerpoint-diojen avulla. Opittua harjoiteltiin usein ketjukyselyllä, eli jokainen kysyy ja vastaa vuorollaan, yleensä siinä järjestyksessä, jossa kuvat olivat kerhohuoneessa. Tällöin kerholaiset pääsivät itse ääneen, mutta se tuntui hetkittäin ujostuttavan. Ääntäminen oli kyllä hämmästyttävän hienoa, lapset oppivat tosiaan nopeasti! Opettelimme tervehdyksiä, aakkosia, numeroita, eläinten nimiä ja värejä.

Palautetta ja jälkitunnelmia

 Viimeisellä kerralla pyysin kerholaisia kertomaan mielipiteensä kerhosta. Seuraavassa muutamia palautteita:

”Kaikki oli tosi kivaa ja hauskaaaa!”

”Eläinten nimiä oli hauska opetella. Täällä espanjankerhossa oli todella hauskaa! Kiva oppia muiden kanssa espanjaa! Ootte kaikki mahtavii! Videot, numerot ja aakkoset olivat lempiasioita mitä opimme tässä kerhossa.”

”Tosi kivaa, jotkut on ollut vaikeita. Piirtämisarvaus oli kivointa.”

”On ollut tosi kivaa tykkäsin aika lailla kaikista jutuista. Vaikka välillä olikin vaikeaa oli kivaa oppia uusia asioita. Luulin myös että ranska olisi tylsää mutta se on ollut tosi mukavaa ja kaiken päälle viä kiva opettaja! Jos joskus on toinen tällänen kerho niin oon heti mukana. Oli kivaa olla täällä!”

Piirtämisarvausta ranskan kerhossa

 Kerhoista jäi siis kaikkiaan positiivinen tunnelma. Tällaiset kerhot tarjoavat oppilaille hyvän mahdollisuuden tutustua uusiin kieliin. Kun osallistujat kootaan monista eri kouluista, ei yhdestä koulusta tarvitse saada mitään tiettyä minimimäärää kerholaisia, vaan kerho järjestyy, vaikka omasta koulusta ei olisikaan muita osallistujia. Toimintamalli on kätevä myös opettajalle, kun hänen ei tarvitse kulkea eri kouluilla, vaan hän voi pitää kerhon työhuoneeltaan tai vaikka kotoaan. Toki etäkerho vaatii uusia toimintatapoja ja materiaaleja, virtuaaliluokassa ei voi tehdä kaikkea samaa ja samoin kuin tavallisessa luokassa.

 

 

 

 

 

 

 


Turun tuiskuissa

02/12/2010

Viime viikolla, keskiviikkona 24.11., olin edustamassa Tampereen Virta-hanketta etäopetuksen valtakunnallisen koordinointihankkeen ensimmäisessä tapaamisessa. Koordinointihanketta vetää Päivi Luoma, joka kuvassa kertoo hankkeen suunnitelmista keväälle 2011: Päivi kertoo EKO:sta

Tampereen Virran lisäksi tapaamisessa olivat mukana tietysti Turun Virta, ISOverstas sekä Asiantuntijaverkosto. Päivä oli antoisa ja tilat hienot. Sää toi paluumatkaan omat haasteensa, lähtiessä Triviumin pihalla näytti tältä:

Trivium lumituiskussa

Lunta tulla tuiskutti oikein urakalla, mutta päästiin onneksi turvallisesti perille!